-
AKE-kirjastojen tehtävistä säädetään yleisiä kirjastoja koskevassa laissa (§ 8). AKE-tehtävää hoitavista kirjastoista on säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella, jossa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa alueellista kehittämistehtävää hoitavaksi kirjastoksi on säädetty Turun kaupunginkirjasto.
AKE-toiminta on OKM:n rahoittamaa. Rahoitus alueellista kehittämistehtävää varten haetaan vuosittain. Rahoitushakemuksen liitteenä OKM:lle toimitetaan AKEn tulevan vuoden toimintasuunnitelma. Turun AKEn toimintasuunnitelmien tärkein pohja ovat alueen kirjastoilta saadut toiveet. Lisäksi AKEn yleinen toimintasuunnitelma kokoaa yhteen alueellisten työryhmien yksityiskohtaisempia toimintasuunnitelmia.
AKEn toimintaan voit vaikuttaa helpoiten vastaamalla palautekyselyihin, lähettämällä palautetta ja toiveita osoitteeseen AKE-kirjasto@turku.fi tai tulemalla mukaan työryhmien toimintaan.
-
Lounais-Suomen kirjastojen kestävän kehityksen tiekartta auttaa kirjastoja ottamaan konkreettisia askeleita toimintansa kehittämiseksi entistä kestävämmäksi. Tiekartta esittelee Lounais-Suomen kirjastojen yhteiset kestävän kehityksen kehittämisen painopisteet sekä kirjastokohtaisesti määritellyt kestävyyslupaukset ja toimenpiteet niiden toteuttamiseksi.
Haluatko asettaa omat kestävyyslupaukset ja liittyä tiekarttaan? AKE järjestää alueen kirjastoille yhteisiä työpajoja, joiden kautta uudet kirjastot voivat tulla mukaan tiekarttatyöhön. Työpajoista tiedotetaan Lounais-Suomen kirjastojen extranetissä, mutta voit ennakko-ilmoittautua osoitteeseen AKE-kirjasto@turku.fi.
Lounais-Suomen kirjastojen kestävän kehityksen tiekartta on tuotettu osana Kestävä kehitys Lounais-Suomen kirjastoissa – Missä ollaan, minne mennään -kehittämishanketta yhteistyössä Kemiönsaaren, Marttilan, Porin, Pöytyän, Taivassalon ja Turun kirjastojen kanssa. Hankkeessa edistetään kestävää kehitystä tukevia palveluita ja toimintamalleja sekä niiden markkinointia Lounais-Suomen kirjastoissa.
Lounais-Suomen kirjsatojen kestävän kehityksen tiekartta löytyy kokonaisuudessaan extranetin materiaalipankista.
-
Alueelliset suunnitelmat
Mikä AKE?
AKE-tietopaketti uusille työntekijöille ja muistinvirkistystä muille! Miksi AKE on olemassa ja mitä kaikkea AKE-toimintaan kuuluu?
Mitä alueen kirjastoihin kuuluu?
Tutustu alueen kirjastoihin ja lue kirjastojen kuulumisia!