AKE-ihmisten vierailut kirjastoissa

Turun AKEn vuoden 2024 teema oli yhteistyön ja verkostojen vahvistaminen ja jatkoimme teemaa myös vuonna 2025 kirjastovierailuin. Haluamme edelleen lisätä myös vapaamuotoisia kohtaamisia ja tavata alueemme kirjastolaisia keskellä teidän omaa arkeanne. Saammeko siis tulla kylään?

2025 AKE-ihmiset Miia Utriainen (vas.), Veera Knuuti, Anne Heino ja Laura Tyysteri. Kuva: Iina Niemi.

Vierailuilla haluaisimme keskustella kanssanne kirjastotyön arjen iloista ja suruista, kirjastoista ja kehittämisestä sekä yhteistyöstä ja tuesta. Haluaisimme myös tutustua lähemmin johonkin teille tärkeään ilonaiheeseen. Olemme myös varautuneet pähkäilemään kanssanne jotakin teille ajankohtaista ongelmaa. Ennen kaikkea haluaisimme kuitenkin nähdä, miltä juuri teidän kirjastonne arki näyttää ja tutustua kirjastonne koko porukkaan paremmin.

Meistä liikkeellä on yleensä kaksi kerrallaan. Vuonna 2026 AKE-ihmisissä on vaihtuvuutta, ja emme tee samanlaisia vierialukierroksia kuin aiempina vuosina. Meidän saa kuitenkin kutsua kylään!

Toivomme, että miettisitte yhdessä etukäteen, mitä asioita haluatte käsitellä kanssamme. Teille sopivan ajankohdan lisäksi lomakkeessa kysytään näitä asioita:

  • Toimipiste, johon saamme tulla kylään
  • Teille tärkeä ilonaihe, aikaansaannos tai saavutus, jonka haluatte esitellä meille
  • Mihin asioihin toivotte näkökulmia meiltä
  • Yhteyshenkilön yhteystiedot

Kaikki mieleen juolahtavat kysymykset kannattaa lähettää osoitteeseen AKE-kirjasto@turku.fi