AKE

eli alueellinen kehittämistehtävä

AKE on lyhenne, jota käytetään alueellisesta kehittämistoiminnasta. Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueellista kehittämistehtävää hoitaa Turun kaupunginkirjaston AKE-väki eli Turun AKE. Alueella on yhteensä 43 kuntaa ja yli 500 kirjastolaista. Alueen kirjastoista voit lukea lisää täältä.

Varsinais-Suomen ja Satakunnan kirjastolaiset voivat osallistua toiminnan suunnitteluun useissa työryhmissä sekä suoraan toiveita ja kehittämisideoita esittämällä. Maassamme on yhteensä yhdeksän AKE-aluetta ja lisäksi toimii valtakunnallinen kehittämisyksikkö, VAKE.  

Osaamisen kehittäminen on tärkeä osa AKE-tehtävää. Järjestämme koulutuspäiviä, webinaareja ja työpajoja. Tätä työtä tekevät AKE-informaatikot, tukenaan alueellinen suunnittelu-, kehittämis- ja seurantaryhmä. Erilaiset opintomatkat ja työkierrot ovat myös osaamisen kehittämistä. Erityisosaaminen kehittyy myös eri aiheiden ympärille perustetuissa työryhmissä ja verkostoissa. Osaamisen kehittämisen työryhmän lisäksi alueella toimivat lasten- ja nuortenkirjastotyön ryhmä VarSat, kirjastotyön ja kirjaston palveluiden tunnettuutta edistävä näkyvyystyöryhmä, digitutorien ryhmä sekä moninaisuusverkosto.

Kirjastolaisten osaamisen kehittämiseksi myös AKE-työntekijät hankkivat aktiivisesti lisää osaamista, perehtyvät erilaisiin ilmiöihin ja syventävät ymmärrystään kirjastoalan kehittymisestä paikallisesti, valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisesti – kaikkea tätä tarvitaan ajantasaisen, asiantuntevan ja ympäröivän yhteiskunnan tarpeita vastaavien koulutuspakettien räätälöimiseksi alueen henkilöstölle.

Yksi jokavuotinen yhteinen ponnistus on alueen esittäytyminen Turun kirjamessuilla. Lisäksi AKEn työhön kuuluu yhteisten hankkeiden suunnittelu, yhteistyö muiden AKE-kirjastojen kanssa sekä alueen kirjastoasioista tiedottaminen muille tärkeille tahoille kuten Opetusministeriöön.  

Kehittämistyön kantava ajatus on, että yhdessä osaamme enemmän. Kehittämistyötä tehdään jokaista alueen kirjastoa ja kirjastolaista varten. Siksi kaikki palaute työstämme on tärkeää. Käytä siis aidosti hyväksesi kaikkia palautteen ja ideoiden antamisen kanavia! Koulutuksista lähetetään aina palautelomake. Lisäksi voit lähettää ehdotuksia koulutuksen aiheista täällä ja muutenkin aina ottaa yhteyttä! Kaikki AKE-ihmiset tavoittaa yhteissähköpostiosoitteesta AKE-kirjasto@turku.fi.

Kirjastojen alueellinen kehittämistyö on lakisääteistä

Kaikille avoimet kirjastot ovat Suomessa lakisääteinen peruspalvelu, josta säädetään yleisiä kirjastoja koskevassa laissa. Laissa määrätään kaikille yleisille kirjastoille kuuluvista tehtävistä (§ 6) sekä valtakunnallisesta ja alueellisesta kehittämistehtävästä, joita hoitavat tietyt kirjastot (§ 7–8). Valtakunnallisella (VAKE) ja alueellisella kehittämistehtävällä (AKE) korvattiin vuoden 2018 alusta aiempi keskus- ja maakuntakirjastojärjestelmä. Siitä, mikä kirjasto hoitaa mitäkin tehtävää, säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Lisäksi kirjastoja koskevassa laissa (§ 9) säädetään erityisestä tehtävästä, jonka Opetus- ja kulttuuriministeriö voi antaa yleiselle kirjastolle.

Valtakunnallinen kehittämistehtävä (VAKE)

Valtakunnallista kehittämistehtävää (VAKE) hoitaa Helsingin kaupunginkirjasto. Sen tehtävä on tukea yleisiä kirjastoja toteuttamalla kirjastojen yhteisiä palveluita ja edistämällä kirjastojen yhteistyötä. VAKEn toiminnan tunnetuin osa ovat yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa tuotettavat verkkosisällöt ja -palvelut, jotka löytyvät kirjastot.fi-sivuston kautta.

Alueellinen kehittämistehtävä (AKE)

Alueellista kehittämistehtävää (AKE) hoitaa Suomessa yhdeksän kirjastoa, joista Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella toimiva Turun kaupunginkirjasto on yksi. Kahdeksan muuta AKE-kirjastoa ovat:

  • Joensuun kaupunginkirjasto, toimialueena Pohjois-Karjala
  • Kuopion kaupunginkirjasto, toimialueena Etelä-Savo ja Pohjois-Savo
  • Lahden kaupunginkirjasto, toimialueena Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala
  • Oulun kaupunginkirjasto, toimialueena Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu
  • Porvoon kaupunginkirjasto, toimialueena Uusimaa
  • Rovaniemen kaupunginkirjasto, toimialueena Lappi
  • Tampereen kaupunginkirjasto, toimialueena Pirkanmaa ja Keski-Suomi
  • Vaasan kaupunginkirjasto, toimialueena Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.
Kartta Suomen AKE-alueista
Kartta kehittämistehtävää hoitavien kirjastojen kehittämisalueista (kuvan omistaa kirjastot.fi).

Lain mukaan alueellista kehittämistehtävää hoitavan kirjaston tulee luoda edellytyksiä toimialueensa yleisten kirjastojen toiminnan vahvistumiselle. Sen pitää tukea alueensa yleisten kirjastojen kehittymistä ja henkilöstön osaamista sekä edistää kirjastojen keskinäistä yhteistyötä.

Erityinen tehtävä (ERTE)

Valtakunnallista (VAKE) ja alueellista kehittämistehtävää (AKE) hoitavien kirjastojen lisäksi Suomessa on yksi kirjasto, jolle on annettu laissa säädetty erityinen tehtävä (ERTE). Seinäjoen kaupunginkirjasto on hoitanut vuoden 2020 alusta lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallista erityistehtävää. Sen tehtävänä on muun muassa lasten ja nuorten lukemista edistävien kirjastopalvelujen kehittämisen valtakunnallinen koordinaatio ja toimijaverkoston luominen sekä lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävän osaamisen kehittäminen kirjastoissa.

Kirjastojen yhteis- ja kehittämistoiminnalla on siis vankka lakisääteinen perusta, joka takaa työn jatkuvuuden tulevaisuudessakin.