1

Satakuntalaisten tutustumismatka Varsinais-Suomeen

pe 12.1.2018·

klo 8:15

-16:30

Vuoden 2018 alusta lähtien Turun kaupunginkirjasto järjestää Satakunnan ja Varsinais-Suomen kirjastoammattilaisille koulutusta, josta ennen vastasivat maakuntakirjastot. Koulutuksia pidetään sekä Porissa että Turussa ja ne lähetetään etänä. Tutustumismatkoja yhteistyön vauhdittamiseksi on kaksi:

  • torstaina 7.12.2017 varsinaissuomalaisille Poriin ja
  • perjantaina 12.1.2018 satakuntalaisille Turkuun.

12.1. kuullaan puheenvuoroja Turun pääkirjaston Studio-kokoustilassa, jaloitellaan tunnin verran kirjastokierroksella ja nautitaan lounasta kirjastolla. Ohjelmaa on lasten ja nuorten sekä seniori- ja erityisryhmien kirjastotyötä tekeville. Myös kaksi erityyppistä uutta kirjastoa esitellään. Päivän aikana syntyy varmasti kiinnostavia keskusteluja.

Varsinais-Suomen kirjastot esittäytyvät: Tervetuloa, Satakunta!
Aika ja paikka: perjantai 12.1.2018 klo 10.15—14.00 Turun kaupunginkirjasto, Studio

Ohjelma:
8.15 bussi lähtee Porin pääkirjastolta (E8-tieltä kyytiin pääsee noin kello 8.45 Eurajoen keskustan pikavuoropysäkiltä ja noin kello 9 Rauman ABC Kortelan pihalta)
10.15— aamukahvit Studiossa
10.25—10.45 Alueellinen kehittämistehtävä kirjastoammattilaisten tukena, seutupalvelupäällikkö Ulla-Maija Maunu, Turun kaupunginkirjasto
10.45—11.00 Varsinais-Suomen medialähetit ja Kulttuurinen mediamatka halki Suomen, informaatikko Terhi Hannula, Turun kaupunginkirjasto
11.00—11.10 Turun uusi kirjastopalvelujohtaja tervehtii, kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula, Turun kaupunginkirjasto

LOUNASTA SIRIUKSESSA KELLO 11—13: SYÖ JA TUTUSTU KIRJASTOON
11.10—12.00 kirjastokierros, seutupalvelupäällikkö Ulla-Maija Maunu
12.00—13.00 kirjastokierros, ohjelmapäällikkö Taina Ratia, Turku

13.00—13.15 Kaarinan uusi kirjasto kaksinkertaistaa tilat kirjastotoimenjohtaja Ritva Nurminoro, Kaarinan kaupunginkirjasto
13.15—13.30 Hakeutuvat palvelut Turun kaupunginkirjastossa, informaatikko Tarja Rajala, Turun kaupunginkirjasto
13.30—13.45 Liedon remontoitu ja laajennettu kirjasto palvelupäällikkö Kari Pohjola, Liedon kirjasto
13.45—14.00 Varsisto: lasten ja nuorten kirjasto projektisuunnittelija Leena Pylkkö, Turun kaupunginkirjasto
14.15 bussi lähtee Turun pääkirjastolta (E8-tien reittiä)
16.30 paluu Poriin

Turku maksaa bussikuljetukset ja tarjoaa lounaat kaikille osallistujille. Matkasta kotoa bussille ja päinvastoin vastaa kukin osallistuja itse. Päivärahoja ei tutustumismatkasta makseta.

Lisätietoja: paula.hyvarinen(a)turku.fi, p. 040 634 1924

Tutustumispäivän ohjelma
  • Alueellinen kehittämistehtävä, Ulla-Maija Maunu
  • Medialähetit ja Kulttuurinen mediamatka halki Suomen, Terhi Hannula
  • Turun kaupunginkirjaston erityispalvelut, Tarja Rajala
  • Liedon kirjaston remontti kuvina, Kari Pohjola
  • Varsisto: lasten ja nuorten kirjastoverkosto, Leena Pylkkö
  • " startDate="2018-01-12" startTime="08:15" endTime="16:30" timeZone="Europe/Helsinki" location="" options="'Apple','Google','Outlook.com','MicrosoftTeams','Microsoft365'" trigger="click" hideBackground hideCheckmark pastDateHandling="hide" customCss="https://ls-kirjastot.fi/wp-content/themes/kirjastoextranet/dist/css/style-add2cal.css" buttonStyle="custom" >