Turun AKE järjesti alueen kirjastolaisille pe 1.12. retken, jossa kierreltiin havainnoimassa alueen kirjastoja. Tässä tekstiraportti ja muutamia kuvia reissustamme!
Retkeen osallistui kaksi retkikuntaa, joista toinen lähti matkaan Turusta ja toinen Porista. Ennen lähtöä retkeläisille jaettiin havainnoinnin tueksi lista kysymyksiä, joissa keskityttiin erityisesti tiloihin, esillepanoon, asiakkaiden huomioimiseen ja palvelujen näkyvyyteen sekä saavutettavuuteen. Turusta lähteneet matkalaiset vierailivat Mynämäen ja Laitilan pääkirjastoissa ja Porista lähteneet Harjavallan ja Euran pääkirjastoissa. Matkakohteiden välisten siirtymien aikana bussissa juteltiin tehdyistä havainnoista ja jaettiin hyviä ideoita. Päivän päätteeksi molemmat seurueet tekivät havaintoja Rauman pääkirjastossa, jossa kokoonnuttiin myös kahvittelemaan yhdessä ja keskustelemaan päivän aikana nähdystä.
Mynämäellä kiitosta keräsivät erityisesti selkeät opasteet, joiden avulla asiakas pystyy helposti navigoimaan vanhassa pankkikiinteistössä sijaitsevassa kirjastossa. Lisäksi Mynämäen kirjastossa ihastutti kirjastotilassa näkyvä huumori ja pienet yllätykset sekä yleinen kodikkuus ja viihtyisyys. Toinen retkikohde eli Laitilan kirjasto oli tyyliltään varsin erilainen. Laitilan kirjastossa on valoa, tilan tuntua ja kauneutta. Myös paikallisuus näkyy kirjastossa hienosti. Käytännöllisinä yksityiskohtina kirjastosta bongattiin mm. äänieristetty Smartblock-kokoustila sekä tiskillä oleva kävelykeppiteline. Hauska jouluinen yllätys oli kunnan yhteinen joulukalenteri, johon paikkakunnan eri toimijat olivat saaneet tehdä fyysisiä luukkuja, jotka on sitten toimitettu eri puolille kaupunkia. Kirjastosta löytyi ainakin kolme muiden tekemää luukkua ja kirjastolaisten tekemä luukun puolestaan voi bongata jostain muualta Laitilasta.
Porista lähtenyt retkikunta toi terveiset Harjavallasta ja Eurasta. Harjavallan kirjastosta he raportoivat mm. erittäin aktiivisesta lasten- ja nuortenkirjastotyöstä sekä tapahtumatoiminnasta moninaisten eri kumppanien kanssa. Harjavallassa on kuulemma myös erityisen viihtyisiä lukupaikkoja sekä hyvät näyttelytilat. Eurassa puolestaan erityistä huomiota kiinnitti siisteys, selkeys ja viihtyisyys sekä taide ja kirjojen esillepano. Myös Euran lasten ja nuorten pelihuonetta sekä jouluista tonttuovea kiiteltiin kivoiksi.
Rauman kirjastossa ihastelimme upeaa arkkitehtuuria, hienosti tilaan istuvaa taidetta sekä huikeita isoja ikkunoita, joista aukeaa näkymä joelle. Tiloissa kiiteltiin myös erillistä hiljaista lukusalia sekä lukuparvea, jossa lapsi voi käpertyä oman aikuisen kanssa lukemaan.
Päivän päättäneen yhteisen kahvihetken aikana mietittiin myös, miten asioita voitaisiin parantaa omissa kotikirjastoissa, matkan kohteena olleissa kirjastoissa sekä kirjastoissa ihan yleisesti. Matkakohteina olleille kirjastoille lähetettiin postikorttitervehdyksiä, joissa nostettiin esiin kirjastojen hyviä puolia sekä kerrottiin ideoita mm. työskentelyvalojen lisäämisestä sekä pistokkeiden ja nojatuolien sijoittelusta. Kahvittelun lomassa pohdittiin myös esteettömyyttä, akustiikkaa, opasteita ja ilmoitusten sijoittelua sekä asiakaspalvelun erilaisuutta erikokoisissa kirjastoissa.
Matkalaisia oli vain reilu kymmenen, mutta retkeä kehuttiin antoisaksi. Kaikki osallistujat suosittelisivat vastaavaa retkeä kollegoilleen ja suurin osa koki saaneensa päivän aikana hyviä ideoita oman työnsä ja työpaikkansa kehittämiseen. Vertailu toisiin kirjastoihin auttoi huomaamaan paremmin myös niitä asioita, jotka ovat omassa kirjastossa jo valmiiksi hyvin.
AKEn kevään tapahtumakalenteri julkaistaan lähiaikoina. Ennakkotietona kerrottakoon, että innostuneen palautteen inspiroimina suunnittelemme seuraavaa samantyyppistä retkeä jo tulevalle toukokuulle!
Alla pieni otos reissukuvia Mynämäen, Laitilan ja Rauman kirjastoista.