5

Loka

Yhdessä yhdenvertaisemmaksi kirjastoksi

to 5.10.2023·

klo 9:00

-12:00 ·

Teams

Ilmoittaudu viimeistään 25.9.2023


Työstetään yhdessä kirjastojen yhdenvertaisuusasioita Jaakko Tiinasen kanssa. Koulutukseen sisältyy luento-osuus ja työpajatyöskentelyä.

Yleisillä kirjastoilla on velvollisuus arvioida toimintaansa niin eri väestöryhmien yhdenvertaisuuden kuin sukupuolten tasa-arvonkin kannalta sekä tunnistaa ja viedä eteenpäin näihin liittyviä kehittämistarpeita. Kirjastojen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön erityispiirteenä on palvelun laaja kohderyhmä, joka ulottuu aivan koko väestöön: niinpä niin lasten ja ikäihmisten, eri tavoin vammaisten toimimisesteisten kuin kunnan eri kieli- ja kulttuurityhmienkin näkökulmat ovat kaikki kirjastojen kannalta relevantteja.  

Käytännönläheisen työpajan tavoitteena on paitsi tutustuttaa teemaan myös auttaa osallistujia tunnistamaan oman kirjastonsa vahvuuksia ja kehittämistarpeita yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon saralla sekä löytämään yhdessä konkreettisia tapoja tarttua jatkossa näihin kehittämistarpeisiin. Oppimisprosessi alkaa pienellä virittävällä ennakkotehtävällä, joka saat ilmoittautumisvahvistuksen mukana, ja jatkuu työpajan jälkeen omassa kirjastossa. 

Kouluttajana toimii Kauniaisten vs. kirjastonjohtaja, OTM Jaakko Tiinanen, jolla pitkä kokemus kirjastoalan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyöstä.

Koska koulutukseen sisältyy pienryhmätyöskentelyä, olisi hyvä jos käytössäsi olisi mikrofoni ja kamera sekä rauhallinen tila. Muistathan varata aikaa ennakkotehtävälle, vastausaikaa on 27.9. saakka.

Ilmoittaudu koulutukseen tästä.

Koulutuksen alustava aikataulu

9:00-9:40 Johdatus yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoon kirjastokontekstissa sekä suunnitelmien asemasta suhteessa siihen 
9:40-9:55 Esittäytymiskierros ja jakautuminen ryhmiin
9:55-10:25 Työpajaosuus 1: oman kirjaston yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon nykytilan arviointi ja relevanttien kohderyhmien tunnistaminen (pienryhmissä) 
10:25-10:40 Kahvitauko 
10:40-11:00 Edelliseen vaiheen koonti ja siinä nousseiden teemojen yhteinen läpikäynti 
11:00-11:40 Työpajaosuus 2: nykytilan ja haasteiden tunnistamisesta kohti suunnitelmaa paremmasta (pienryhmissä)
11:40-12:00 Evästys eteenpäin  

Ilmoittaudu koulutukseen tästä.