Jälleen yksi koulutustoive toteutuu, ja tällä kertaa onkin kyse hieman isommasta paketista!
Turun AKE on hankkinut Lounais-Suomen kirjastojen henkilökunnan käyttöön Tiedolla johtamisen perusteet -verkkokurssin, joka tarjoaa selkeän ja kattavan katsauksen tiedolla johtamisen perusteisiin ja käytäntöihin. Kurssin on tuottanut Creatido, ja se on käytettävissä vuoden 2025 loppuun saakka. Keväällä 2025 järjestetään myös kurssiin liittyvä opintopiiri, josta tulossa lisätietoa myöhemmin.
Kirjastojen toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti ja kilpailu ihmisten vapaa-ajasta ja kiinnostuksesta kiihtyy. Päätösten tekeminen muuttuvissa tilanteissa edellyttää tietoon perustuvaa lähestymistapaa – mutu-tuntumalla ei pitkälle pötkitä. Julkisella sektorilla toimivilla on myös velvollisuus perustella julkisten varojen käyttöä. Tieto auttaa suuntaamaan resurssit oikein.
Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat ymmärtää, mitä tiedolla johtaminen on, mitä se sisältää ja miten tietoa voidaan hyödyntää toiminnan ohjaamisessa. Koulutuksessa edetään perusteista syvemmälle aiheeseen, joten se sopii yhtä lailla vasta-alkajille kuin aiheeseen jo perehtyneille. Ensimmäisessä osiossa käydään läpi tiedolla johtamisen lähtökohdat, ja sen jälkeen siirrytään syventämään osaamista tiedolla johtamisen eri osa-alueilla.
Tiedolla johtaminen ei ole vain johtajien tehtävä. Jokaisella meistä on tietoa, joka hyödyttää koko työyhteisöä ja jota tarvitaan päätöksenteossa. Kurssi onkin hyödyllinen kaikille kirjastotyön kehittämisestä kiinnostuneille. Tiedolla johtamisen näkökulmia voidaan hyödyntää esimerkiksi palvelujen suunnittelussa, kokoelmatyössä, viestinnässä ja markkinoinnissa sekä tietojärjestelmien kehittämisessä.
Mitä koulutus sisältää?
- Yli 3,5 tuntia asiantuntijoiden videosisältöjä 28 lyhyeen videoon pilkottuna
- 18 tehtävää sisältävän työkirjan, jonka kautta pääset soveltamaan oppimaasi oman työtehtäväsi ja kirjastosi näkökulmasta
- Linkkejä täydentäviin ja syventäviin lisämateriaaleihin
- Sertifikaattitestin, jolla pääset testaamaan ja todentamaan osaamisesi
- Koulutuksen kesto on noin 1–2 työpäivää riippuen tehtävien parissa työskentelyyn käytetystä ajasta. Kurssista voi poimia myös itseään eniten kiinnostavia osioita, jos ei halua suorittaa koko kurssia.
Koulutuksen jälkeen:
- Hahmotat tiedolla johtamisen kokonaiskuvan paremmin
- Ymmärrät tiedolla johtamisen osa-alueita ja näiden vaikutussuhteita toisiinsa
- Osaat tunnistaa tiedolla johtamisen kehittämiskohteita omassa organisaatiossasi
- Saat todennettua tiedolla johtamisen osaamisesi sertifikaatilla
Kuinka kurssille pääsee?
Toisin kuin muut AKEn tarjonnassa olevat verkkokurssit, tämä kurssi EI ole Libopissa vaan Campwire-verkkoalustalla.
Pääset kurssille seuraamalla näitä ohjeita kohta kohdalta:
- Tilaa kutsulinkki Lyyti-lomakkeella: https://www.lyyti.in/Tiedolla_johtamisen_perusteet_verkkokurssi_4714
- Klikkaa kutsulinkkiä. Eteesi aukeaa kirjautumissivu.
- Täytä sivulle pyydetyt tiedot: Etu- ja sukunimi sekä sähköpostiosoite. Käytä mieluiten työsähköpostisi osoitetta. Vahvista rastittamalla, että olet lukenut ja hyväksyt käyttöehdot sekä tietosuojaselosteen.
- Paina ”Lunasta tuote” -nappia.
- Saat sähköpostiisi viestin, jossa olevaa linkkiä painamalla pääset luomaan itsellesi salasanan. Jos sähköpostia ei näy, tarkistathan myös roskapostikansion. Jos viestiä ei näy sielläkään, ilmoita ongelmasta osoitteeseen AKE-kirjasto@turku.fi, niin selvitetään asia.
- Jatkossa pääset kirjautumaan kurssille sähköpostiosoitteellasi ja luomallasi salasanalla osoitteessa campwire.com. Kirjautumislinkki löytyy myös saamastasi sähköpostista.
Antoisia opintoja Tiedolla johtamisen perusteet -verkkokurssilla! Kurssin lisäksi lämmin lukusuositus Kirjastojen tietojohtamisen käsikirjalle: Kirjastojen tietojohtamisen käsikirja – Tuotamme tietoa – Toimintamme – Tietoa meistä – Aluehallintovirasto
Lisätietoa kurssista ja apua mahdollisiin teknisiin pulmiin saa AKE-ihmisiltä osoitteesta AKE-kirjasto@turku.fi.