
Siikaisten kunnankirjastossa työskentelee yksi henkilö, kirjasto-kulttuurisihteeri Katri-Helena Saarinen-Holappa. Vaikka hän onkin kirjaston ainoa työntekijä, hän ei silti koe työskentelevänsä yksin, sillä kirjaston kanssa saman katon alla samoissa tiloissa toimivat mm. kunnanvirasto, hammaslääkäri ja Metsänhoitoyhdistys. Talon muista työntekijöistä löytyykin hänelle tarvittaessa lyhytaikainen sijainen.
Kirjasto muutti muutama vuosi sitten nykyisiin tiloihinsa, eikä se ollut pelkästään positiivinen asia, sillä vanhat tilat oli suunniteltu varta vasten kirjastoksi, nykyiset eivät. Tila myös väheni puoleen entisestä, ja kokoelmaa piti karsia rankasti. Toisaalta muutto toi mukanaan positiivistakin: kirjaston hyllyt uusittiin ja yhteisöllisyys kunnan muiden työntekijöiden kanssa lisääntyi, sillä he työskentelevät nyt Katri-Helenan kanssa samassa talossa.
Kirjaston nykyiset tilat Siikaisten keskustassa ovat viihtyisät, mutta hieman hankalat. Talossa on nimittäin aikaisemmin toiminut terveyskeskus. Tiloissa ei kuitenkaan rakennusteknisistä syistä voitu tehdä laajempaa remonttia muuton yhteydessä, vaan terveyskeskuksen aikaiset väliseinät ja tilajaot jäivät paikoilleen. Kirjastossa ei olekaan kunnollista yhtenäistä tilaa, jossa voisi järjestää tapahtumia tai pitää luokille kirjavinkkauksia, mutta luovuudella siitäkin selvitään. Esimerkiksi vinkkauksia on pidetty hammaslääkärin odotustilassa, sillä kerran viikossa hammaslääkärin vastaanottoa ei järjestetä ja tällöin kirjasto on päässyt valtaamaan tilan itselleen.
Omatoimikirjastoa Siikaisiin ei oikein saa järjestettyä tilojen vuoksi, mutta asiakkaiden omatoimisuutta Katri-Helena silti haluaa tukea. Hän onkin hakenut AVIlta avustusta lainausautomaattiin, jolle on jo paikkakin katsottuna ulko-oven läheisyydessä. Näin vaikkapa hammaslääkärikäynnille tullut asiakas voisi samalla lainata kirjoja, vaikka kirjasto ei vielä olisikaan auki. AKE pitää peukkuja hakemuksen läpimenolle!
Aikoinaan Siikaisten kunnankirjastolla oli useitakin lähikirjastoja, mutta nykyisin niistä on jäljellä enää Leväsjoen lainausasema. Sitä pitää auki paikallinen Paula Luoma, ja asema on auki kerran viikossa. Lainausasemalla ei ole omaa kokoelmaa, vaan Paula käy vaihtamassa sen kokoelmaa tarpeen mukaan kunnankirjastossa.
Katri-Helena työskentelee kirjaston lisäksi Siikaisten kunnan kulttuurisihteerinä. 90 prosenttia hänen työajastaan kuuluu kirjastolle, 10 prosenttia kulttuurille. Kulttuurisihteerinä hän järjestää pieniä kulttuuritapahtumia ostopalveluina, ja on myös tehnyt niiden järjestämisessä yhteistyötä esimerkiksi paikallisen nuorisoseuran kanssa.

Kulttuurityön lisäksi Katri-Helenan työ on muutenkin monipuolista, kuten monella pienen kirjaston työntekijällä. Koska kirjastossa on yksi kunnan käteiskassoista, kuntalaiset käyvät siellä maksamassa esimerkiksi kuntosalikäyntejään ja matonpesukorttejaan. Kirjavalinnat Katri-Helena hoitaa itse, mutta kirjat tulevat nykyään valmiiksi muovitettuina. Digiopastuksia kirjastossa pidetään hyvin matalalla kynnyksellä: jos jollakin on jokin ongelma tai ei tiedä, miten jokin laite toimii, hän voi tulla kysymään apua kirjastosta, ja Katri-Helena auttaa, jos vain suinkin osaa. Kirjastossa kokoontuu myös lukupiiri kerran kuukaudessa. Katri-Helena tulee mielellään töihin, kuten on tullut jo vuodesta 1989 lähtien. Hän onkin nähnyt uransa aikana valtavan kirjastoalan muutoksen, jonka tietokoneet ovat saaneet aikaan. Yhteistyön lisääntyminen kirjastojen kesken on ollut hänen mielestään hyvä asia, esimerkiksi Satakirjastojen kirjastokimpan perustaminen toi siikaislaistenkin saataville valtavan kokoelman kirjoja eikä luettelointia tarvitse hoitaa enää itse.
Lopuksi Katri-Helena vinkkaa meille hyvää luettavaa. Hän on ollut lukutoukka lapsesta saakka ja lukee edelleen mielellään, muistelmia, matkakertomuksia (kuten Lapin luonto-oppaita) sekä Mika Walltarin ja Mauri Sariolan tuotantoa. Ylitse muiden nousee Veikko Huovisen tuotanto kokonaisuudessaan ja varsinkin Havukka-ahon ajattelija, siihen hän palaa aina uudelleen. Toinen eri tavalla vaikuttava ja mieleen jäänyt kirja on Emmanuelle Pirotten Vielä tänään olemme elossa.
Siikaisissa vieraili AKE-reportteri Maiju