Omaan kirjastoon tilattava Demokratiatyö osaksi kirjaston arkea -valmennus

Perinteisen tarjontansa lisäksi Turun AKE on koonnut vuodelle 2025 valmiita koulutuspaketteja, joita kirjastot voivat tilata toteuttavaksi omalla paikkakunnallaan. Koulutukset on suunnattu kirjastojen henkilökunnalle. Toinen tarjolle tuleva omaan kirjastoon tilattava koulutuspaketti on Demokratiatyö osaksi kirjaston arkea -valmennus. Käytännön ohjeet koulutuksen tilaamiseen löytyvät artikkelin lopusta. Kaikki tarjolla olevat paketit on nyt koottu myös yhdelle sivulle: Omaan kirjastoon tilattavat koulutukset (löydät sivun myös yläpalkista Koulutukset-kohdasta).

Demokratiatyö osaksi kirjaston arkea -valmennuksen tarkoituksena on pohtia kirjastojen demokratiatyötä oman kirjaston näkökulmasta, kartoittaa oman kirjaston demokratiatyön nykytilannetta sekä suunnitella ja aikatauluttaa omalle kirjastolle vähintään 2 itselle uudenlaista demokratiakokeilua.

Valmennuksen vetää Kolmas persoona -muotoilutoimiston asiantuntija. Kolmas persoona on ollut Tampereen ja Jyväskylän kirjastojen yhteistyökumppani Kirjastojen demokratiatyön perusparannus -hankkeessa. Hankkeen yhtenä tuotoksena syntyi kirjastojen demokratiatyön käsikirja Tiedossa on demokratiaa.

Demokratiatyö osaksi kirjaston arkea -valmennus koostuu ennakkotehtävästä (n. 1 h), paikan päällä pidettävästä työpajasta (3 h) ja etäyhteydellä toteutettavasta jälkisparrauksesta (1 h). Lisäksi osallistujat saavat taustamateriaalipaketin, johon on koottu kirjastojen demokratiatyöhön liittyvää lukemista. Demokratiatyö osaksi kirjaston arkea -valmennuksen vähimmäisosallistujamäärä on 8 ja maksimi 12 (suositus: jos mahdollista, jokaisesta osallistuvasta kirjastosta/yksiköstä olisi hyvä olla mukana vähintään 2 henkeä).

Koulutuksen tilaaminen omaan kirjastoon

Turun AKE maksaa koulutuksen kustannukset, mutta kirjastojen odotetaan hoitavan itse koulutukseen liittyvät järjestelyt. Jos kirjastossasi kiinnostutaan Demokratiatyö osaksi kirjaston arkea -valmennuksesta, ole yhteydessä AKE-ihmisiin sähköpostitse (AKE-kirjasto@turku.fi). Saat paluupostissa kouluttajan yhteystiedot sekä ohjeita koulutuksen sopimisesta.

Varsinkin pienempien kirjastojen toivotaan varaavan koulutuspaketteja yhdessä naapureidensa kanssa, jotta osallistujamäärät eivät jää kovin pieniksi.

Koulutuksen saamisen ehtona on, että:

  1. koulutuksen tilannut kirjasto vastaa itse käytännön järjestelyistä kuten tarvittavasta tilasta ja tekniikasta sekä aikataulun sopimisesta kouluttajan kanssa
  2. koulutuksen tilannut kirjasto tiedottaa koulutuksesta oman organisaationsa sisällä
  3. koulutuksen tilannut kirjasto tiedottaa koulutuksesta lähialueen kirjastoihin (esim. naapurikunnat)

AKE-ihmiset neuvovat käytännön järjestelyjen hoitamisessa ja tiedottamisessa tarvittaessa.

Lisätietoja koulutuspaketista ja sen varaamisesta saat AKE-ihmisiltä osoitteesta AKE-kirjasto@turku.fi.