Celian äänikirjat siirtyvät kokonaan verkkoon

Saavutettavuuskirjasto Celia siirtyy lainaamaan äänikirjoja pelkästään verkon kautta. Uusien CD-asiakkaiden rekisteröinti loppuu syyskuussa 2024.

Celia pitää asiasta kyselytunnin kirjastoille tiistaina 10.9. klo 9–9.30. Liity mukaan tästä

Celia osallistuu myös Moninaisen verkoston pulinakahveille tiistaina 1.10. klo 10–11. Liity mukaan tästä

Celia pitää CD-webinaarin kirjastoille torstaina 7.11. klo 14–15. Liity mukaan tästä

Tapahtumiin ei ole ennakkoilmoittautumista, voit vain saapua paikalle.

Muutos on suunnitteluvaiheessa, eikä vaadi toistaiseksi asiakkailta tai yhteistyökumppaneilta toimenpiteitä.

Syynä muutokseen on CD-levyjen tuottamisteknologian vanheneminen. Celian tavoitteena on, että kaikki sen levyjä lainaavat asiakkaat siirtyvät verkkopalvelun käyttäjiksi vuoden 2025 syyskuun loppuun mennessä. Celia viestii muutoksesta asiakkaille, mutta myös kirjastojen tuki muutoksessa on tärkeää. Celia toivoo, että asiakaspalvelussa:

  • kannustetaan verkkopalveluun
  • kerrotaan digituesta
  • kerrotaan kirjakerhomahdollisuudesta myös verkossa
  • kerrotaan, että verkkopalveluun tarvittavan sähköpostin ei tarvitse olla asiakkaan oma, vaan se voi olla läheisen tai vastaan tahon
  • autetaan mahdollisuuksien mukaan verkkopalvelun käyttöönotossa, esim. Pratsam Readerin asennuksessa mobiililaitteelle

Täältä voit lukea Celian uutiskirjeen aiheesta.