AKE-ihmiset Kankaanpäässä

Kankaanpään kirjasto on kunnostautunut AKEn yhteistyökumppanina, ja kirjasto oli meille tuttu jo Lounais-Suomen kirjastopäivästä vuonna 2023. Nyt pääsimme kuitenkin pureutumaan tarkemmin kirjaston toimintaan.

Heti päivän alkajaisiksi AKEn Miia ja Anne pääsivät kiertämään kirjastoa ja kuulimme toiminnasta 4-luokkalaisen kirjastonkävijän silmin, kun Kankaanpään Eve veti meille nelosille toteutetun kuvasuunnistuksen. Kirjasto teettää samanlaisen toiminnallisen tehtävän myös 7-luokkalaisille. Heille tehtävä on laajempi ja seiskat tutustutetaan samalla genreihin. Lastenosastolla on puoli vuotta ollut uusi genrepohjainen järjestely, joka onkin lisännyt aineiston lainaamista!

Korona-aika toi mukanaan kasvaneen kysynnän kouluille suunnatuista kirjapaketeista, ja tämä palvelu on säilynyt vahvana pandemian jälkeenkin. Kirjastolla on tiivis yhteistyö koulujen kanssa, ja mm. yläkoulu sijaitsee samassa rakennuksessa. Alakoulu ja yläkoulu tavoitetaan loistavasti, mutta toisen asteen oppilaitoksiin kontaktien luominen on ollut haasteellisempaa.

Joulukuussa kirjastoon on tulossa joulukalenteri, ja maanantaina 9.12. Cristal Snow saapuu avaamaan joulukalenterin luukun. Tapahtumaan sisältyy kuvausseinä, lasisia joulupalloja, joiden sisällä on kuvia Penni Pähkinäsydämestä, arpajaiset ja kirjan voittomahdollisuus. Tämä on vain yksi esimerkki kirjaston luovasta ohjelmatarjonnasta.

Omatoimikirjasto on ollut käytössä jo pari vuotta, ja se on mahdollistanut jokapäiväiset aukioloajat klo 7–21 ilman merkittäviä ongelmia. Kirjastoon on hiljattain lisätty Seutu+ -liikenteen myyntipiste, joka laajentaa palveluvalikoimaa entisestään. Kirjasto tekee yhteistyötä Petäjä-opiston kanssa mm. SeniorSurf-päivän muodossa. Vanhemman väestön tavoittamisessa hyödynnetään vanhusneuvoston apua ja perinteisiä markkinointikanavia, kuten lehti-ilmoittelua. Myös kirjaston digituessa käy säännöllisesti vanhempia asiakkaita. Erikoisuutena Kankaanpää järjestää myös Niinisalon varuskunnan Sotilaskodissa pop-up-kirjastoa.

Kankaanpää-Sali toimii maaliskuussa 2025 Tarinatornadon näyttämönä. AKE-Miia otti jo tuntumaa puhujanpönttöön.

AVI:n rahoittama Kirjastofeissari-hanke toi kirjaston palveluita lähemmäksi kaupunkilaisia muun muassa pop-up-kirjaston ja somenäkyvyyden kautta. Kesällä kaupungilla pyöri kirjastofeissari ja muutama aktiivinen lukija toimi kirjastolähettiläänä. Hankkeen aikana kirjaston palveluita esiteltiin innovatiivisilla tavoilla, kuten kirjastofillarin bongauskisalla, josta saattoi voittaa pyörän omakseen.

Kankaanpään kirjasto on energinen, pieni ja pippurinen kirjasto!