AKE-ihmiset Huittisissa

AKE-ihmisten Lauran ja Miian vierailu Huittisten kirjastoissa alkoi vauhdikkaasti, kun Sammun koululta saapui bussilastillinen lapsia lainauskäynnille. Kirjastopalvelut tarjoaa bussikyytejä kauempana sijaitseville kouluille, jotta kaikki huittislaiset lapset pääsisivät tasa-arvoisesti kirjastopalvelujen pariin.

Paikallisen arkkitehdin suunnittelema Huittisten pääkirjasto on valmistunut vuonna 2001. Vuosi sitten kirjastossa tehtiin osaan rakennusta lattiaremonttia ja samalla karsittiin hyllyjen määrää. Valtavat ikkunat toisella puolen rakennusta antavat kauniisti valoa koko tilaan, mutta tiiviisti sijoitellut hyllyt taas osaltaan pimensivät sitä. Muutosten vuoksi poistoja on tehty rutkasti, mutta homma jatkuu yhä, sillä kirjastolaiset haluavat vieläkin enemmän tilan tuntua ja suunnittelevat lisää hyllyjen karsimista. Myös esittelytilaa kaivataan Huittisissa enemmän täysien hyllyrivien sijaan.

Miia ihaili värikoodattuja nostoja hyllyjen päädyissä.
Aulaa remontoitiin samaan aikaan lattiaremontin kanssa. Sen jälkeen aula on pidetty avarana uuden ja kiinnostavan aineiston esittelytilana.
Huittisten kirjaston koko henkilökunta AKE-ihmisillä höystettynä, eli Pauliina Hartikainen, Tarja Peltomäki, Miia, Kirsi Javanainen, kirjastopäällikkö Anni Tormas ja Laura.
Anni esitteli näyttelytilaa, jossa järjestetään toisinaan myös tapahtumia. Jouluksi tilaan oli tulossa näyttely paikalliselta päiväkodilta.
Kirjanostoissa muistetaan huomioida paikallisuutta.

Parhaillaan Huittisten lasten ja nuortenkirjastotyöstä vastaava Pauliina työstää koulun kanssa kirjaston ja koulun yhteistyösuunnitelmaa. Huittisissa kaikki esikoululaiset saavat kokea pehmolelujen kirjaston, jolloin he tuovat oman pehmon kirjastoon ja tutustuvat siihen itsekin samalla. Pehmot viettävät kokonaisen kuukauden kirjastossa, ja heidän seikkailunsa siellä dokumentoidaan. Kun lapset tulevat noutamaan pehmolelujaan, saavat he samalla katsoa videon pehmojen edesottamuksista kuluneina viikkoina. Muita vakiintuneita palveluja ovat 1. luokkien kirjastoleikki, 2. ja 5. luokkien vinkkaukset sekä vinkkaukset yläkouluille.

Pääkirjaston tiloista löytyy myös Talli, eli nuorten työpaja mediaverstas, joka on itse asiassa entinen kirjastoauton talli. Kirjasto saa käyttää tiloja niiden ollessa vapaana, mutta vielä ei olla keksitty, millä tavoin kirjasto toimintaansa Tallille levittäisi.

Laura intoutui Tallin hienosta sisustuksesta ja varusteluista.
Kevyt ja helposti lähestyttävä lukuhaasteen muoto, joka sopii kaiken ikäisille lukijoille.
Anni yritti esitellä varastotiloja, mutta Laura löysikin Myyrän!

Pääsimme vierailun lopuksi tutustumaan myös kodikkaaseen Vampulan lähikirjastoon. Kirjasto on äärimmäisen tärkeä palvelu paikalliselle päiväkodille sekä koululle, sillä se on kävelymatkan päässä. Vampulalaiset ovat myöskin sangen aktiivista väkeä, ja tulevat sankoin joukoin oman lähikirjastonsa tapahtumiin. Esimerkiksi Kirsi Laineen historiailta Vampulan kylistä veti tuvan täyteen, ja runoiltaankin saapui 40 kuulijaa. Näistä voimme päätellä, että kyläläiset todella arvostavat omaa kirjastoaan.

Vampulan kirjastossa on tarkkaan huomioitu tärkeää asiakasryhmää eli lapsia.
Lainattavia lautapelejä on nostettu näkyville paikoille Huittisten molemmissa kirjastoissa.