Turun kirjamessut toteutuvat syksyllä – tärkeää tietoa kirjamessujen lipuista

Turun Kirjamessut järjestetään seuraavan kerran 1.-3.10.2021 Turun Messukeskuksessa. Kirjamessujen tavoitteena on, että poikkeusvuoden jälkeen kirjojen ja kirjallisuuden ystävät pääsisivät jälleen kokoontumaan turvallisesti. Kirjamessujen pääteemana on musiikki. Osallistumme messuille koko AKE-alueen yhteisellä osastolla, jonka suunnittelusta saamme kiittää pääosin viime vuoden kirjamessutyöryhmää.

Turun kirjamessut siirtyvät lokakuuhun 2021

Turun Messukeskus kertoi aiemmin viime viikolla, että lokakuun 2020 alussa järjestettäväksi ajateltu tapahtuma siirretään uuteen ajankohtaan. Maanantaina AKE-alueemme johtajien kokouksessa kysyimme kirjastojen kantaa Turun kirjamessujen ajankohtaan. Samaan kyselyyn vastasivat myös muut Kirjamessujen näytteilleasettajat. Kyselyn perusteella tehtiin päätös siirtää kirjamessut lokakuulle

Mitä kirjamessukävijät haluaisivat lainata kirjastosta?

Kirjamessuilla teetettiin kävijöille lomakekilpailu, jossa vastattiin kysymykseen ”Mitä haluaisit lainata kirjastosta?”. Vastauksia tuli yhteensä 962 ja ne on nyt kirjattu Excel-taulukkoon kirjaston, kimpan ja kunnan mukaan. Listauksesta on jätetty pois tyhjät vastaukset. Lomakekilpailun vastaukset Taulukko jakaantuu Excelissä kahdelle välilehdelle: vastaukset

Kirjamessut 2019 olivat vilkas ja iloinen tapahtuma!

Toteutimme tänä syksynä toista kertaa osaston Turun kirjamessuille koko AKE-alueemme yleisten kirjastojen voimin. Satakunnan ja Varsinais-Suomen yhteisellä osastolla saattoi tutustua kirjallisuuteen ilmastonmuutoksesta sekä kirjastojen lainattaviin esineisiin. Messuosastolta pystyi poimimaan mukaansa kirjanmerkkejä, valikoimaluettelon sekä karkkia. Osastolla oli myös kilpailu messuvieraille. Kilpailuun