Mitä kuuluu, Taivassalon kirjasto?

Taivassalon kirjastoon kuuluu hyvää. Omatoimiaika otettiin käyttöön heinäkuun alussa. Kirjastonhoitaja Anna Schauman on tyytyväinen, koska kirjaston käyttömahdollisuus lisääntyy huomattavasti. Aikaisemmin kirjastopalvelua tarjottiin viikossa 18 tuntia, nyt käyttöaikaa on 62 tuntia.

Omatoimisuuden käyttöönotto on tietysti vaatinut paljon työtä, kun saa melko yksin selvittää teknisiä yksityiskohtia. Onneksi Turun pääkirjaston antama Vaski-tuki auttaa aina. Urakka alkoi oikeastaan jo vuoden 2019 syksyllä, kun Anna yhdessä väliaikaisen työvoiman kanssa riffasi koko aineiston.

Omatoimiaika on sujunut hyvin, ja palaute on ollut hyvää. Itsepalveluautomaatti tuli kirjastoon jo vuosi sitten syksyllä. Korona-aikana siirtyminen automaatin käyttöön sujuikin luontevasti, kun kontakteja piti muutenkin välttää. Tosin Anna kertoo, että kunnassa on niitäkin asiakkaita, jotka julistavat, etteivät ikinä aio lainata muulla tavalla kuin henkilökunnalta. Anna ei pakota eikä tuputa, mutta neuvoo tarvittaessa automaatin käytössä. Toisaalta moni kävijä on muissa kirjastoissa tottunut lainaus-ja palautusautomaattiin, eikä edes ajattele, että kirjastonhoitajalta voisi mennä lainaamaan.

Kesällä kirjastoa käyttävät myös kesäasukkaat, joita Taivassalon kaltaisessa saaristokunnassa on paljon. Jännittävää onkin nähdä, millaiseksi kirjaston käyttö muodostuu syksyllä. Anna toivoo erityisesti, että lapsi-ja nuorisoasiakkaat palaisivat kirjastoon. Korona-aikana koulun puolelta ei tultu kirjastoon, vaikka ne sijaitsevat samassa rakennuksessa.

Muita viimeaikaisia uudistuksia on se, että kirjastoon kuljetaan ainoastaan koulurakennuksen takaa, urheiluhallin puolelta. Aikaisemmin kirjastoon saattoi tulla myös koulurakennuksen läpi. Syksyn suunnitelmissa on kirjastoparven muuttaminen varattavaksi tilaksi, jota voisivat käyttää niin koululaisryhmät kuin vaikkapa kunnan eri yhdistykset kokoustilana.

Taivassalon kuulumisia kävi selvittämässä:

AKE-triosta Leena Pylkkö

Mitä kuuluu, Taivassalon kirjasto?