Paimion kaupunginkirjasto hakee kirjastonhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen 1.8.2018 alkaen.

Kirjastonhoitaja vastaa kirjaston asiakasopastuksista kaikille asiakasryhmille sekä yhteistyöstä Paimion koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa. Työssä painottuvat lukemista ja monilukutaitoa edistävä työ sekä kirjaston tukipalvelujen tarjoaminen opettajille ja muille kasvatuksen ammattilaisille.

Kirjastonhoitajan keskeisimpänä tehtävänä on lukemiseen innostaminen sekä mediataitojen ja tiedonhankintataitojen opettaminen eri menetelmin. Lisäksi kirjastonhoitajan tehtäviin kuuluvat lasten- ja nuortenosaston kokoelmatyö, osallistuminen asiakaspalveluun kirjastossa sekä osallistuminen kirjaston tapahtumien järjestämiseen ja kirjaston markkinointiin.

Hakijalta edellytetään innostusta toimia kaikenikäisten asiakkaiden kanssa, pedagogisia valmiuksia sekä valmiutta teknisten laitteiden ja sovellusten käyttöön ja käytön opastukseen. Edellytämme myös aiempaa kokemusta kirjaston ja koulun välisestä yhteistyöstä ja perehtyneisyyttä erityisesti lasten- ja nuorten kirjallisuuteen. Arvostamme asiakaspalveluhenkisyyttä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kokeilunhaluista otetta työhön. Kirjastonhoitaja jalkautuu kouluille kirjavinkkaamaan ja opastamaan. Siksi tehtävän hoitaminen edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttöä.

Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

Työaika on 36,75 h viikossa. Työ sisältää säännöllistä ilta- ja lauantaityötä. Työsuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät KVTES:n mukaan.

Tehtävään valitun henkilön on viimeistään 30 päivän kuluttua valintapäätöksen tiedoksisaannista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Koeaika on 6 kuukautta.

Tarjoamme innostuneen ja kehittämismyönteisen organisaation, jossa on hyvä tekemisen meininki. Vuonna 2006 käyttöönotetut valoisat ja ajanmukaiset kirjastotilat kaupungin keskustassa kaupungintalon yhteydessä antavat hyvät puitteet kirjastotoiminnalle. Kaupungissa on myös loistavat liikuntamahdollisuudet. Henkilöstöetuna kaupungin työntekijät mm. voivat käydä maksutta uimahallissa ja kuntosalilla.

Hakuaika 17.4.2018 klo 12 mennessä. Toivomme ensisijaisesti hakemuksia kuntarekry.fi -palvelun kautta. Työavain: 172345. Linkki: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikka/172345
Tarvittaessa hakemuksen ja CV:n voi toimittaa osoitteella: Paimion kaupunki, kirjastonjohtaja Arja Pesonen, PL 50, 21531 Paimio. Kirjaa kuoreen: kirjastonhoitaja. Hakemuksia ei palauteta eikä muita liitteitä huomioida.

Organisaation kuvaus
Paimio on yli 10 000 asukkaan maaseutumainen kaupunki hyvien liikenneyhteyksien varrella Turun ja Salon puolivälissä. Kaupunkimme palveluksessa olevat n. 550 eri alojen ammattilaista tekevät työtään laadukkaiden ja hyvien palvelujen tarjoamiseksi asukkaillemme. Paimion kaupunki on savuton työpaikka.

Yhteystiedot
Lisätietoja antaa kirjastonjohtaja Arja Pesonen, arja.pesonen@paimio.fi tai p. 02 474 5321
Jos tarvitset apua sähköisen hakemuksen jättämiseen, ota yhteys henkilöstöpäällikköön: Niina Alho p. 02 474 5202

Kirjastonhoitaja Paimioon
Merkitty:        

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.