Koulutuspalautteet syksyltä 2017

Syksyn koulutukset olivat onnistuneita: osallistujien antamat yleisarvosanat ovat peräti 4,5 tuntumassa (asteikolla 1-5). Erityisen paljon pidettiin Varsiston opintomatkasta Salon kirjastoihin ja osallistavia menetelmiä sisältäneestä saavutettavuuskouluksesta. Kiitos palautetta antaneille: näin koulutuksista saadaan entistäkin osuvampia! Koulutusmateriaaleja pääset tutkimaan koulutusarkistossa. Koulutus arvosana 1-5

Osallista somessa -koulutus Turussa ke 24.1.

Lounais-Suomen AVI järjestää alueen kirjastoille osallista somessa -koulutuksen sekä Porissa että Turussa. Sosiaalinen media on monipuolinen asiakastiedon lähde ja vuorovaikutuskanava myös kirjastoille. Päivän aikana käydään esimerkkien avulla läpi Facebookin ja Instagramin sekä hieman myös Twitterin tarjoamia mahdollisuuksia erilaisten käyttäjäryhmien osallistamiseen

Osallista somessa -koulutus Porissa ti 23.1.

Lounais-Suomen AVI järjestää alueen kirjastoille osallista somessa -koulutuksen sekä Porissa että Turussa. Sosiaalinen media on monipuolinen asiakastiedon lähde ja vuorovaikutuskanava myös kirjastoille. Päivän aikana käydään esimerkkien avulla läpi Facebookin ja Instagramin sekä hieman myös Twitterin tarjoamia mahdollisuuksia erilaisten käyttäjäryhmien osallistamiseen

Onko sinulla kysyttävää osaamiskartoituksesta?

Osaamiskartoituksen kysely käynnistyi maanantaina. Kyselylinkin sai sähköpostiinsa yhteensä 346 kirjaston työntekijää ympäri maakunnan. Jos sinulla on kysymyksiä osaamiskartoituksesta tai kaipaat apua kyselyn täytössä, niin projektisuunnittelija auttaa tarvittaessa! Varmimmin minuun saa yhteyden sähköpostilla osoitteeseen anne.ma.heino@turku.fi. Kysyä voi myös anonyymisti extranetin lomakkeella,