Koulutus: Nyt hakemaan!

4.10.2011 klo 11.30 – 15.30 Raision kaupunginkirjasto/Martinsali, Eeronkuja 2, Raisio Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kirjastotoimi järjestää yhdessä Varsinais-Suomen maakuntakirjaston kanssa tiistaina 4.10. koulutuspäivän, jonka tarkoituksena on tutustuttaa osallistujat opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämien avustusten muuttuneisiin käytäntöihin ja antaa virikkeitä oman

Integrum-koulutus yleisille kirjastoille 28.9.

Tarjolla tilaisuus tutustua Integrum-aineistoon, voit osallistua myös etäyhteydellä. Muistathan ilmoittautua 23.9. mennessä. Integrum sisältää mm. valtakunnallisten ja paikallisten venäläisten sanomalehtien materiaalia ja media-aineistoa sekä venäläistä kirjallisuutta. Aineistot ovat kiinnostavia esimerkiksi venäjänkielisille asiakkaille. FinELib järjestää koulutuksen ja se on tarkoitettu Integrumin

Vuosittainen Ison Pajan seminaari 7-8.10.2011

Valtakunnallinen Ison Pajan mediakasvatusseminaari on toiminut mediakasvatuksesta kiinnostuneiden kohtaamispaikkana jo yli kymmenen vuoden ajan. Ajankohtaisia mediakasvatukseen liittyviä aiheita käsittelevä seminaari on suunnattu opettajille ja kirjasto- ja nuorisotyöntekijöille. Tämän vuoden seminaari on nimeltään: Meidän tarinat –nuoret mediatuottajina. Tule saamaan vinkkejä ja